Uusi julkaisu eteläpohjalaisten terveyteen liittyvistä valinnoista ja elintavoista vuosina 2009 ja 2024

Eteläpohjalaisten terveyttä edistävät elintavat ja terveyskäyttäytyminen -hankkeen tuoreen julkaisun tavoitteena on tuottaa ymmärrystä eteläpohjalaisten terveydestä, koetusta terveydestä, terveyteen liittyvistä valinnoista, tottumuksista ja ajatus- ja käyttäytymismalleista. Vastaava kysely on toteutettu edellisen kerran vuonna 2009 osana TERVAS–terveelliset valinnat ja räätälöidyt syömisen ja liikkumisen mallit -hanketta. Nyt julkaistussa raportissa on kartoitettu erityisesti terveyskäyttäytymisen ja kokemusten nykytilannetta ja havainnoitu niissä tapahtuneita muutoksia vuosien 2009 ja 2024 välillä.
Tarkasteltaessa lääkärin toteamien sairauksien esiintymistä vuosien 2009 ja 2024 kyselytutkimusaineistoissa voitiin todeta, että kumpanakin ajankohtana vastaajilla esiintyi eniten verenpainetautia, kohonnutta veren kolesterolia, nivelreumaa sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Masennusta ja muita psyykkisiä sairauksia esiintyi vuoden 2024 kyselytutkimukseen vastanneilla enemmän kuin vuoden 2009 kyselytutkimukseen vastanneilla. Nuoremmilla ilmeni enemmän masennusta ja mielenterveyden haasteita kuin vanhemmilla ikäryhmillä.
Elintapojen osalta alkoholin käyttö näyttäisi vähentyneen vuodesta 2009 vuoteen 2024. Erityisesti mietojen alkoholijuomien nauttiminen ja tupakointi olivat vähentyneet. Hyötyliikunnan ja vapaa-ajan liikunnan määrä oli lisääntynyt merkittävästi. Ravitsemustietämys näyttäisi myös lisääntyneen vuodesta 2009 vuoteen 2024, mutta toisaalta ravitsemustottumuksissa oli menty osittain huonompaan suuntaan. Mm. rasvaisten ja kovaa rasvaa sisältävien elintarvikkeiden käyttö oli lisääntynyt. Kasvisten, hedelmien ja marjojen käytössä ollaan vielä kaukana suosituksesta, vaikkakin niiden määrä eteläpohjalaisten ruokapöydissä oli hienoisesti kasvanut. Reilusti yli puolet (64 %) vuoden 2024 kyselyyn vastanneista 18–65-vuotiaista oli ylipainoisia tai lihavia itseilmoitetun pituuden ja painon perusteella (BMI ≥ 25 kg/m²). Ylipainoisten ja lihavien osuus oli kasvanut vuoteen 2009 verrattaessa.
Terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää vaikuttamalla terveyden ja hyvinvoinnin edellytyksiin ja sairauksien ennaltaehkäisyyn mm. vähentämällä tunnettuja riskitekijöitä kuten tupakointia, alkoholinkäyttöä, yksinäisyyttä sekä parantamalla ruokavalion laatua, lisäämällä liikuntaa ja ehkäisemällä ylipainon ja lihavuuden kehittymistä. Terveyden edistämisen toimien suunnittelu edellyttää ajantasaista tietoa, joiden pohjalta toimia suunnitella. Tässä tutkimuksessa saatiin ajantasaista tietoa eteläpohjalaisten terveyden edistämiseen tähtäävien interventioiden pohjaksi.
Raportti on osa TERVAS – terveelliset valinnat ja räätälöidyt syömisen ja liikkumisen mallit -hanketta, jota Töysän Säästöpankkisäätiö on rahoittanut.
Nissinen, K., Salminen-Tuomaala, M., Tuuri, H., Katajavirta, M., Luomala, H., & Hopia, A. (2025). Eteläpohjalaisten terveyteen liittyvät valinnat ja elintavat vuosina 2009 ja 2024 (Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A. Tutkimuksia 43). Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Julkaisu on vapaasti ladattavissa Theseus-palvelussa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025022514138