SeAMKin ja kahdeksan muun korkeakoulun yhteenliittymä on saanut halutun Eurooppalaiset yliopistot -statuksen

Kymmeniä ihmisiä ryhmäkuvassa portailla./Dozens of people in a group photo on stairs.

Euroopan komissio on valinnut SeAMKin ja kahdeksan muun eurooppalaisen korkeakoulun muodostaman yhteenliittymän Eurooppalaiset yliopistot -statuksen sekä rahoituksen saajaksi.

Valinta on merkittävä, sillä nämä yhteenliittymät ovat Euroopan korkeakoulustrategian lippulaivahanke, jolle on varattu Erasmus+-ohjelmasta ennätykselliset 1,1 miljardia euroa kuluvalla ohjelmakaudella 2021–2027. Arviolta viidennes eurooppalaisista korkeakouluista saa Eurooppalaiset yliopistot -statuksen. SeAMKille kyseessä on strategisesti tärkein kansainvälinen hakemus ja konsortio, rehtori Jaakko Hallila kuvailee yhteenliittymän merkitystä.

”Nyt järjestetty hakukierros oli viimeinen, ja kisa statuksesta oli sen mukainen. Statuksen saaminen tarkoittaa meille paljon uusia mahdollisuuksia ja muun muassa kansainvälisiä koulutuspolkuja aina tohtorin tutkintoon saakka. Uskomme, että nyt syntynyt allianssi luo myös uusia edellytyksiä tutkimus- ja kehittämistoiminnallemme, joten asia on kokonaisuutena meille sekä koko Etelä-Pohjanmaalle erittäin merkityksellinen ja positiivinen”, Hallila iloitsee.

Yhteistyössä alueellisesti toimivia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin

HEROES-nimeä (Higher Education for Resilience-Oriented and Empowered Societies) kantavaan allianssiin kuuluu SeAMKin lisäksi korkeakouluja Belgiasta, Tšekistä, Tanskasta, Saksasta, Liettuasta, Alankomaista, Portugalista ja Ruotsista. Siihen kuuluu myös muita kumppaneita Albaniasta, Ranskasta, Kreikasta, Kosovosta ja Ukrainasta. Yhteensä verkostossa on noin 120 000 opiskelijaa ja noin 14 000 työntekijää.

Vihreäsävyinen karttakuva Euroopasta, jossa merkitty verkoston jäsenet maittain.
HEROES-verkoston jäsenet maittain.

Kumppanit edustavat pääasiassa maaseutumaisia, ei-urbaaneja alueita, ja yhteenliittymän teemana on ”älykäs alueellinen resilienssi”. Sillä viitataan alueiden kykyyn ennakoida, sopeutua ja toipua häiriöistä tai suurista muutoksista hyödyntämällä strategisesti digitaalisia innovaatioita.

”Ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin häviämisen, teknologisten häiriöiden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden heikkenemisen vaikutukset tuntuvat vahvasti ruohonjuuritasolla. HEROES-verkoston korkeakoulut yhdessä opiskelijoidensa ja henkilöstönsä kanssa ovat avainasemassa kehittämässä digitaalisia ratkaisuja, jotka vastaavat globaaleihin haasteisiin paikallisesti relevantilla ja tehokkaalla tavalla. Olemme iloisia ja kiitollisia EU:lle siitä, että se mahdollistaa syventää yhteistyötämme ja vahvistaa alueitamme”, kertoo yhteenliittymää johtava Sofie Mols belgialaisesta Thomas Moren ammattikorkeakoulusta.

Vipuvoimaa SeAMKin ja alueen kehittymiseen

SeAMKin yhteyshenkilönä HEROES-verkostossa toimivan kansainvälisyyspäällikkö Marjo Arolan mukaan mukanaolo yhdeksän eurooppalaisen korkeakoulun muodostamassa allianssissa tuo SeAMKille uusia strategisia mahdollisuuksia jatkaa kehittymistään menestyvänä ja vetovoimaisena korkeakouluna sekä alueensa kansainvälisyyden edistäjänä.

”Mukaanpääsy allianssiin on erittäin merkityksellistä SeAMKille, koska Eurooppalaiset yliopistot -aloite on keskeinen osa eurooppalaisen koulutusalueen ja korkeakoulukampuksen rakentamista nyt ja tulevaisuudessa. Näin pysymme mukana eurooppalaisen korkeakoulutuksen kilpailukyvyn ja laadun aallonharjalla”, Arola toteaa.

SeAMKin opiskelijoille allianssi tarjoaa Arolan mukaan lisää uusia ja monipuolisia vaihtoehtoja kansainvälisyyden ottamiseksi osaksi opintojaan ja osaamisensa kehittämiseksi.

”Allianssin tavoitteena on eri maiden korkeakoulujen välisenä yhteistyönä rakentaa yhteisiä ja monimuotoisia opintomoduuleja ja -jaksoja, jotka ovat jokaisen allianssissa mukana olevan korkeakoulun opiskelijoiden saatavilla. Tarjolle tulevat uudet erilaiset opiskelija- ja harjoitteluvaihtoehdot sekä lisääntyvät kansainväliset kaksois- ja yhteistutkintomahdollisuudet mahdollistavat opiskelijoillemme oman osaamisensa ja kilpailukykyisyytensä vahvistamisen tulevaisuuden työmarkkinoita varten.”

Konkreettista hyötyä on luvassa myös korkeakoulujen henkilöstön osaamisen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan mahdollisuuksien myötä koko alueelle.

”SeAMKin opettajille ja muille henkilökunnan jäsenille allianssi tarjoaa entistä vahvemmin tilaisuuksia saada uusia kehittämistyökaluja eri maiden parhaista käytänteistä. Eurooppalaiset yliopistot -allianssiin mukaanpääsy on merkityksellistä myös TKI-toimintojen kannalta, koska on selkeästi nähtävissä sitä, että osa kovasti kilpaillusta tutkimusrahoituksesta suuntautuu entistä vahvemmin alliansseille”, Arola näkee.

Lisätietoja:

Marjo Arola
kansainvälisyyspäällikkö, SeAMK
+358408304216
marjo.arola@seamk.fi

Elina Varamäki
vararehtori, SeAMK
+358408305189
elina.varamaki@seamk.fi

HEROES-allianssin sivut (englanniksi): https://www.heroesuniversity.eu/

EU-komission tiedote valinnoista: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_24_3542

Opetushallituksen infopaketti Eurooppalaiset yliopistot -aloitteesta: https://www.oph.fi/fi/ohjelmat/eurooppalaiset-yliopistot

HEROES-allianssin logo
HEROES-allianssin logo