SeAMK Talk: SeAMK Master School - Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Ikääntymisen asiantuntija

[Elisa]  

Tänään SeAMK Master Schoolin podcastissa minulla on ikääntymisen asiantuntijaohjelman YAMK yliopettaja täällä. Minä olen koulutuspäällikkö Elisa Kannasto. Tosiaan sosiaali- ja terveysalan ikääntymisen asiantuntijaohjelmasta minun kanssa tänään juttelemassa. 

 

Katri Turunen. Mitäs Katri, kuka sinä olet, mistä sinä tulet ja minkälainen tausta sinulla on? Oletko sinä opiskellut kenties tässä ohjelmassa? 

 

[Katri]  

En ole tässä ohjelmassa opiskellut, mutta minulla on vankka terveysgerontologian tausta. Olen valmistunut Jyväskylän yliopiston gerontologian ja kansanterveysoppiaineista. Aikaisemmalta koulutukselta olen fysioterapeutti. 

 

Sillä tavalla minulla on sosiaali- ja terveysalan ammatillista osaamista myöskin. 

 

[Elisa]  

Eli selkeästi olet täysin sote-alalla ja sen syövereissä. Olet tehnyt ilmeisesti aika monenmoisia juttuja sote-alan teemoissa. 

 

[Katri]  

No joo, silloin aikanaan fysioterapeutin töitä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Sitten tietenkin tutkimustyötä väitöskirjavaiheessa ja sen jälkeen. Ikääntyneiden kotikuntoutuksen ja liikkumiskyvyn tukemisen ja tällaisten teemojen parissa. 

 

[Elisa]  

Minua aina kiinnostaa, mitä sinun väikkäri koski tai mitä kenenkin väikkäri koskee. Mistä sinun väikkäri oli? 

 

[Katri]  

Minun väikkäri oli ikääntyneiden liikkumiskyvystä ja kivuista ja niiden välisistä yhteyksistä. Sekä tällaisesta laaja-alaisesta geriatrisesta interventiosta. Kuinka sillä voidaan vaikuttaa liikkumiskykyyn ja näihin kipuihin. 

 

[Elisa]  

Mediassa näkee tosi paljon keskustelua ikääntymisestä ja ikääntyneiden asemasta Suomessa. Oletan, että tämä ohjelma käsittelee aika paljon niitä teemoja. Eli mistä on kyse ikääntymisen asiantuntija YAMK-ohjelmassa? 

 

[Katri]  

Ikääntymisen asiantuntija YAMK-ohjelma on tosi laaja-alainen gerontologiseen, monitieteiseen tutkimukseen. Ja näyttöön perustuva. Me käsitellään ikääntyvää yhteiskuntaa, me nähdään ikääntyvää yhteiskuntaa voimavarana. 

 

Ei niinkään sellaisena, mitä helposti mediassa kuulee puhuttavaa. Että ollaan jatkuvasti huolestuneita meidän ikääntyvästä väestöstä. Minä jopa mieluummin puhuisin meidän pitkäikäisestä väestöstä, joka on suuri voimavara. 

 

Se on suuri saavutus, että me nykyisin eletään pidempään. Jopa entistä terveempinä ja toimintakykyisinä pidempään. Sillä tavalla, että se ei ole vain taakkanäkökulma. 

 

Ikääntyneet ovat meidän huoltosuhteen heikentäjiä ja ongelmallisia. 

 

[Elisa]  

Minkä alan opiskelijat voi hakeutua tähän ohjelmaan? Kenelle tämä ohjelma on? 

 

[Katri]  

Tähän voi hakeutua sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet fysioterapeutit, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, geronomit ja sosionomit. 

 

[Elisa]  

Eli teillä on tosi monialainen porukka siellä? 

 

[Katri]  

Kyllä. Se on juuri sen koulutusohjelman rikkaus, että kun on ammatillista osaamista monenlaista, niin siellä tulee hyviä keskusteluja ja näkökulmia ja vaihtamisia. Sitä kautta se oma katsontakanta myöskin avartuu. 

 

[Elisa]  

Äsken mietittiin, että kuka voi hakeutua tähän ohjelmaan, mutta miksi tähän ohjelmaan hakeudutaan? Eli mitä opiskelijat tulevat tulevaisuudessa tekemään, jotka valmistuvat tästä? 

 

[Katri]  

Hyvin monenlaisiin asiantuntijatehtäviin, kehittämis- ja johtamistehtäviin hän tästä voi päätyä. Meillähän tarvitsee toinen tällä hetkellä menossa oleva koulutusohjelma, ja on valmistunut esihenkilötehtäviin, moniin hanketehtäviin asiantuntijaksi, sen tyyppisiin. 

 

[Elisa]  

Ei ole ollut mitenkään tosi pitkää aikaa Seinäjoella meillä tämä ohjelma, mutta miten koet, onko tämä herättänyt kiinnostusta? 

 

[Katri]  

Kyllä ikääntymiseen liittyvät asiat herättävät kiinnostusta. 

 

[Elisa]  

Tuleeko tänne opiskelijoita ihan kaikkialta vai onko tämä Seinäjoen oma juttu? 

 

[Katri]  

Kyllä meillä on ympäri Suomen opiskelijoita, ja se on tosi hyvä juttu myös, että tuleekin eri alueilta, koska sieltä tulee myös erilaisia käytänteitä ja käytänteiden vaihtamista. Se on tosi rikkaus myös. 

 

[Elisa]  

Aivan. Mitä sitten opiskelu tässä ohjelmassa, että jos meillä tulee ympäri Suomen opiskelijoita, niin ollaanko verkossa, ollaanko täällä kampuksella, miten teillä toteutetaan? 

 

[Katri]  

Meillä on lähipäiviä noin kaksi kertaa kuukaudessa. Ne voi olla joko kokonaan verkossa tai ollaan täällä kampuksella. Se riippuu niin paljon, mikä opintojakso on menossa ja missä on järkevää kokoontua, yhteen keskustelemaan ja mikä voidaan tehdä hyvin vuorovaikutteisesti myös verkossa. 

 

Entistä enemmän on näitä kokonaan verkossa toteutuvia myös. 

 

[Elisa]  

Ja varmaan jonkun verran on myös itsenäisiä tehtäviä tai ryhmätöitä, jotka tehdään omalla ajalla. 

 

[Katri]  

Kyllä, niitä kuuluu ilman muuta tähän. 

 

[Elisa]  

Ja YAMKissahan on hyvin tuttua se, että suurin osa opiskelee ja käy töissä, niin onko näin myös tässä ohjelmassa? 

 

[Katri]  

Kyllä, suurin osa on ihan koko päivä työssä. Toki sitten voi oman elämäntilanteen salliessa olla hyväti, että jossain vaiheessa pystyisi ottamaan vähän sitä aikaa, jolloin keskittyisi pelkästään tähän opiskeluun. Mutta tilanteet on vaihtelevia ja on varmasti silleenkin pärjännyt hyvin, että tekee kokopäiväisesti työtä ja käytön prosessin läpi. 

 

[Elisa]  

No, miten kauan tämä tutkinto kestää? Tässä puhutaan 90 opintopisteen ohjelmasta, niin kauanko sellainen kestää tässä ohjelmassa? 

 

[Katri]  

Meillä on kahdelle lukuvuodelle sijoittuu nämä meidän opinnot. Itse asiassa tämä meidän ydinopintopaketti menee läpi puolessatoista vuodessa, eli kolmessa lukukaudessa. Ja sitten opinnäytetyötä jatketaan vielä sitten silloin toisen vuoden keväänä. 

 

[Elisa]  

Kyllä. Ja ihan normaalissa koululukuvuosissa mennään, että yleensä kuitenkin kesälomaa saa pitää ihan meidän opiskelijatkin. Kyllä. 

 

Sitten sinä mainitsitkin tuossa sen opinnäytetyön, eli se on yleensä se iso osa näitä meidän YAMK-ohjelmia, ja monet aina vähän miettii, että onko minusta kirjoittamaan sellaista. Minkälaisia nämä opinnäytetyöt on? Millaisia tehtäviä siellä voi esimerkiksi olla? 

 

Tai kun puhutaan kehittämisestä, niin mitä voisi esimerkiksi opinnäytetyö tällä alalla käsittää? 

 

[Katri]  

Nämäkin ovat olleet tosi vaihtelevia. Osa haluaa kehittää selvästi sitä omaa organisaatiotaan ja omaa työympäristöään. Se voi olla melko pienikin rajattu ketterä kokeilukehittämistehtävä, mikä voi toimia tosi hyvin opparina. 

 

Sitten on sellaisia, jotka haluavat tehdä kokonaan omaa organisaation ulkopuolelle sen opinnäytetyön, ja sekin on hyvin mahdollista. Se voi olla enemmän tutkimuksellinen. Meillä on käytettävissä valmiita aineistoja, esimerkiksi ikääntyneiden ihmisten kyselytutkimusaineistoja, joita voi hyödyntää tällaisissa tutkimuksellisissa töissä. 

 

Sitten on hyvin monenlaisia teemoja. Nyt on ollut paljon digitalisaatioon liittyviä teemoja. Etäpalveluihin halutaan kehittää sitä, kuinka saadaan toimiviksi etäpalvelut. 

 

Paljon halutaan kehittää tietenkin ikääntyvien palvelujen työhyvinvointia. Paljon puhutaan veto- ja pitovoimasta. Hyvä johtaminen, työhyvinvoinnin edistäminen, ne ovat suosittuja teemoja. 

 

Oikein hyvin sopivat opinnäytetyöhön. 

 

[Elisa]  

Mitä sanoisit? Digitalisaation tuossa mainitsitkin. Onko se vai onko joku muu tällä hetkellä kuuma peruna tällä alalla? 

 

[Katri]  

Digitalisaatio tosi vahvana tietenkin on. Sehän on myös meillä SeAMKissa yksinäistä meidän painopistealueista. Meillä on vahvaa osaamista meidän tutkinnossakin teknologioiden käyttöön, ottoon ja siihen kaikkeen, mitä siinä pitää ymmärtää ja osata. 

 

Näkisin myös meidän tutkinto-ohjelmassa, jolloin aivoterveyden edistäminen on tosi tärkeä teema. Me halutaan vahvistaa tällaista proaktiivista toimintaa. Ihan sieltä ei puhuta pelkästään ikääntyneistä ihmisistä, vaan me nähdään ikääntyminenkin tällaisena elämänkulun mittaisena juttuna, että halutaan edistää sitä aivoterveyttäkin jo varhaisesta vaiheesta lähtien ja sitä kautta taata ihmisille sitä hyvää aktiivista ikääntymistä. 

 

[Elisa]  

Nyt minun on pakko tarttua tähän aivoterveyteen, kun siitä puhutaan linkkaria myöten. Millaisilla vinkkeillä aivoterveyteen sinä lähestyisit ihan tällaista vähän ehkä kuormittunutta työelämässäkin olevaa henkilöä? 

 

[Katri]  

Kyllähän tietysti terveys- ja liikuntatieteellisestä valmistuneena liikunta tulee tietysti heti ensimmäisenä mieleen. Nyt olen itse todennut tässä ruuhkavuosissa ja työn kiireissä, että kyllä se uni kuitenkin on sellainen aika keskeinen juttu. Tällä hetkellä minä ainakin omalla kohdallani nostan sen unen ihan keskiöön, koska sitten jos nukut hyvin, niin sehän sitten takaa paremmat ruokailut ja myös jaksaa liikkua. 

 

Eli kun se uni peruspilari on siellä kunnossa, niin sitä kautta ne muutkin terveelliset aivoterveelliset elintavat on helpompi toteuttaa. 

 

[Elisa]  

Eli tällä tavalla tosi tylsästi, että mennään niihin peruselementteihin, uni, ravinto ja liikunta. Ei niistä turhaa koko ajan kirjoitella. 

 

[Katri]  

Joo. 

 

[Elisa]  

Onko sinulla tässä ohjelmassa jotain sellaista omaa lempilasta? Kun minä aina itse sanon, että sosiaalinen media on minun lempilapsi, niin onko sinulla sellaista, mille sinun sydän palaa jatkuvasti näissä teemoissa? 

 

[Katri]  

Kyllä nyt viime vuosina se on tuo terveydenlukutaito ja sen huomioiminen hyvin monissa jutuissa. Tietysti minun lempilapsi liittyy siihen kuntoutukseen ja ikääntyneiden fyysisen toimintakyvyn tukemiseen. Entistä enemmän olen alkanut miettiä sitä tuon terveydenlukutaidon ja sellaisen vuorovaikutuksellisen ohjauksen. 

 

Miten me pystymme auttamaan ihmisiä sitoutumaan, itse aktivoitumaan sen oman hyvinvointinsa edistämiseksi ja myös voimaannuttamaan heitä. Minua kiinnostaa tällä hetkellä tosi paljon motivoiva ohjaus ja sen työskentelytavat ja menetelmät. Pakko vielä kysyä, mitä on terveydenlukutaito? 

 

Terveydenlukutaitohan on yksilön kykyä etsiä, käyttää ja ymmärtää terveyteen liittyvää tietoa. Sitten se tietysti laajenee vielä, että se ei ole pelkästään yksilön asia, vaan se on kaikkien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asia ja niiden organisaatioiden asia, missä he toimivat. Organisaatiotasolla se on sitä, miten organisaatiot pystyvät edistämään sitä, että ne yksilöt pystyvät hyödyntämään terveyteen liittyvää tietoa ja niitä toimintoja, mitä organisaatiot tuottavat. 

 

[Elisa]  

Aivan, eli tosi tärkeitä teemoja. Kuuluuko teillä kansainvälisyys tutkinto-ohjelmassa? 

Onko teillä mitään kansainvälistä siellä meneillään? 

 

[Katri]  

Kyllä, toki osa oppimateriaalista on luonnollista englanninkielistä ja siihen kannustetaan kotikansainvälistymiseen. Meillä käy vierailijaluennoitsijoita, jotka ovat ulkomailla kansainvälisiä. Meillä on ollut seminaareja, jotka ovat kansainvälisiin luennoitsijoiden kanssa keskustellen. 

 

Meillä on tietysti kansainvälisillä viikoilla luentoja, jotka ovat kansainvälisiä. Meillä on osallistunut opiskelijoita intensiiviviikoille eri maihin. Ei ole tällä hetkellä vielä yksikään käynyt vaihtooppilaan, mutta kiinnostusta on kyllä ollut. 

 

Sekin on hyvin mahdollista. 

 

[Elisa]  

Meillähän on SeAMKin puitteissa mahdollisuus lähteä apurahalla ulkomaillekin joksikin aikaa opiskelemaan. Tietysti se elämäntilanteesta riippuen aina menee vähän, että pystyykö välttämättä lähteä puoleksi vuodeksi. Nyt on tosi suosittuja nämä viikon mittaiset intensiivijaksot. 

 

Olisiko meillä ollut just joku sinun opiskelijoista? Oliko hän Itävallassa vai missä oli? 

 

[Katri]  

Oli nimenomaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon intensiivijaksolla. Oli tosi hyvä kokemus. 

 

[Elisa]  

Meiltä on jo muutamia tai aika montakin henkilöä valmistunut tästä ohjelmasta. Pidätkö sinä enää yhteyttä meidän vanhoihin opiskelijoihin? Vai kuuletko sinä heidän uratarinoita? 

 

[Katri]  

Joo, kyllä minä jonkun verran pidän. Ja tietenkin seuraan linkkarista, mitä kuuluu. Nyt olen kutsunut heitä myös jakamaan omia uratarinoitaan meidän opiskelijoille. 

 

Meidän opiskelijoita kiinnostaa kovasti, mitä meidän aiemmin valmistuneille kuuluu. Se on kiva juttu. 

 

[Elisa]  

Onko siellä jotain konkreettisia esimerkkejä siitä, että opinnot ovat oikeasti vaikuttaneet urapolkuun? 

 

[Katri]  

Kyllä, monella tehtävänkuva on muuttunut tai kokonaan päässyt johonkin uuteen tehtävään. Esimerkiksi johonkin hankkeeseen asiantuntijaksi tai esihenkilötehtäviin. 

 

[Elisa]  

Juuri näin. Nämä ovat yleensä joko näkyvissä palkassa tai tehtävänkuvassa. Opinnot ovat tulleet suoritettua ja varsinkin siinä vaiheessa, kun valmistuu. 

 

Siitä on ihan semmoista konkreettista hyötyä. Millaista palautetta opiskelijoilta on tullut näistä opinnoista, kun olet näitä keskusteluja käynyt jälkeenpäin tai tässä tutkinto-ohjelman aikana? 

 

[Katri]  

Kyllä, palaute on mun mielestä ollut varsin myönteistä. Sitä pidetään tosi kivana, että saa tulla keskustelemaan ja jakamaan näkemyksiä eri alojen ammattilaisten kesken. Meillä oli esimerkiksi tässä joku tulevaisuustyöpaja. 

 

Siellä kyllä nauraa ratkatettiin niille hulluillekin ideoille, mitä tulevaisuuden näkymiä siellä maalailtiin. Se oli kyllä tosi kivaa. 

 

[Elisa]  

Tuleeko sinulle mieleen sieltä millaisia tulevaisuuskuvia nämä meidän opiskelijat maalasivat? 

 

[Katri]  

Hyvinhän ne olivat digipainotteisia, mutta toisaalta siellä painottu kohtaamisen merkityksen korostuminen. Vaikka siellä oli niitä hoivarobotteja tai virtuaalisia henkilöitä, jotka meidän asioita ehkä hoitaa joskus kymmenien vuosien päästä, niin siellä kuitenkin korostui se, että tarvitaan myös tällaista maalaisjärkeä ja tällaista aitoa läsnäoloa ja kohtaamista. 

 

[Elisa]  

Kyllä. Joo, tekoäly voi johonkin pisteeseen asti tehdä meidän puolesta vaikka kelalomakkeita, mutta sitten kun me halutaan keskustella ihmisen kanssa, niin se on enemmän keskiössä. Näin. 

 

Mitäs minulla oli vielä? Sinun työhön yliopettajana, niin minkälaisia asioita siihen kuuluu? Mitä sinä teet päiväisin? 

 

[Katri]  

Tietysti sitä opetuksen suunnittelua ja valmistelua hyvin paljon. Verkkopintojaksojen rakentamista, mistä minä tykkään tosi paljon. Sitä varsinaista opettamista, mutta sitten tietysti myös tutkimus- ja kehittämishanketyötä. 

 

[Elisa]  

Minkälaisia tutkimus- ja kehittämishankkeita sinä olet esimerkiksi tehnyt täällä? 

 

[Katri]  

Minä olen ollut juurikin mukana terveydenlukutaitoon liittyvissä hankkeissa, nimenomaan muistisairauksien terveydenlukutaitoon liittyvässä hankkeessa, jossa on kehitetty sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille uusia opintojaksoja, jotta he voisivat kehittää omaa ammatillista osaamistaan sekä siinä vaiheessa, kun ennaltaehkäistään pienennetään muistisairausriskiä, mutta myös sitten, kun työskennellään muistisairaiden ja heidän läheistensä kanssa. Sitten olen mukana myös tällaisissa hyvinvointialueen etäpalveluita ja käyttäjien kokemuksia selvittävässä tutkimushankkeessa. 

 

[Elisa]  

Eli semmoista hyvinkin tässä päivässä olevaa, tärkeää ja uuden tiedon äärellä olevaa asiaa. Kyllä. No miten sinäkin tulet Jyväskylästä tänne aina meidän kampukselle, niin minä tykkään kysyä ihmisiltä, että mikä on sinun lempipaikka täällä meidän kampuksella? 

 

[Katri]  

No kyllähän tämä on tosi viehättävä kampus tässä. Maisemat on tosi mukavat, kun tuo joki tuossa virtaa. Ja kyllähän se keväällä ihanaa tuossa istuskella noilla portailla ja katsella kirsikkapuiden ja omenapuiden kukintaa. 

 

Tämä on tosi mahtava paikka. Ja toski meidän kampustalon kirjastoalue ja tapiosali siellä, niin se mahdollistaa opiskelijoille tosi kivat tilat ryhmätyöhön ja ryhmäkeskusteluun ja ihan vapaaseen hengailuun. Opiskelussa se on aina tärkeää, että ei olla vain niillä luennoilla tai siellä luokassa keskustelemassa, vaan se kaikki muu sen opiskelutilanteen ulkopuolinen, niin sehän mahdollistaa sitä oppimista juurikin, niin nämä tilat mahdollistaa se hyvin. 

 

[Elisa]  

Niin se verkostoituminen ja semmoinen, että tullaan yhteen ja tehdään niitä ryhmätöitä, niin kyllä itsekin kun katsoo siellä kampustalon kirjastolla välillä ihmisiä, kun ne on siinä ikkunan ääressä ja juttelee, ja siinä saattaa olla se tietokone, mutta selkeästi se alue itsessään jo inspiroi miettimään yhdessä kaikkea. Joo, te olette kyllä onnekkaita, kun te olette siellä puolella jokea vielä, niin teillä on ne isot ikkunat siinä, mistä voi ihailla. Oli se sitten talvinen tai keväinen maisema, niin se on aina hieno. 

 

Kyllä. Onko jotain muuta, mitä tästä ikääntymisen asiantuntijaohjelmasta haluat vielä nostaa esiin tai mitä minä unohdin kysyä? 

 

[Katri]  

Kyllä tässä on tullut aika monipuolisesti näitä asioita, mutta kannustan kyllä ajattelemaan, että olisiko kiva opiskella tällaista monitieteistä gerrontologista asiaa ja sitä kautta rakentaa sitä omaa osaamista ja niitä tulevaisuuden mahdollisuuksia ja ehkä työllistyä sitten johonkin uuteen tai edetä sillä omalla uralla. 

 

[Elisa]  

Varmaan tämmöisiä kehittämisen paikkoja tällä alalla koko ajan tulee enemmän ja enemmän, kun se asiakaskanta tuntuu laajenevana aika paljon. 

 

[Katri]  

Joo, ja siis todella paljon tarvitaan sitä ymmärrystä siitä ikääntymisestä tämmöisenä laajempana, ei vaan tosiaan sen ikääntyneiden joukon asiana, vaan että ymmärretään se elämänkulun merkitys siihen, että miten sitä hyvää ikääntymistä rakennetaan. 

 

[Elisa]  

Just näin. Musta tuntuu, että meillä on aika yksipuolisesti, ajatellaan sitä ikääntymistä aina silleen, että se tarkoittaa vaan sitä, että sitten kun on tavallaan jo kaikki tekeminen loppuu tai jotain tämmöistä, mutta meillähän on aivan valtava kirjo sielläkin. 

 

[Katri]  

Totta. Meidän ikääntyneiden joukko on tosi vaihtelevaa ja mediassahan se usein sitten se huomio kiinnittyy siihen melko pieneenkin osaan niitä, jotka tarvitsee niitä hoivaa ja palveluita. Siellä sitten on ne epäkohdat, jotka on tullut esille. 

 

Täytyy muistaa, että se on tosi pieni joukko. Tosi tärkeää on muistaa se, että niitä hoivaa ja palveluita tarvitsee. Hyvin monet siellä elämänsä viimeisinä vuosina niihin hoivaan ja palveluihin täytyy panostaa ja niitä täytyy kehittää. 

 

Mutta just se, että suurin osa meidän ikääntyneistä on kuitenkin ihan kotona asuvia ja aikuisia ihmisiä, jotka elää ihan samalla tavalla kuten me muutkin. Että ei sillä tavalla eroa mitenkään se elämä muutoin. 

 

[Elisa]  

Juuri näin. Hei, meillä on tuo Wellbeing Labs tai Welllabs, kun sen nimi nykyään on. Teettekö te siellä mitään? 

 

[Katri]  

Joo, meillä on myös YAMKissa tehdään yhteistyötä tämän hyvinvointialueen etäpalvelujen kotihoitoon annettavien etäpalvelujen kanssa. Meidän opiskelijat voivat osallistua tähän etäpalvelutuokioiden suunnitteluun ja toteutukseen muun muassa. 

 

[Elisa]  

Aivan, joo. Mä muistan, että mä jossain hankkeessa kuulin, kuinka he paljon suunnitteli siellä just sitä, että jos on ikääntynyt, joka jää kotiin asumaan ja tarvii erilaisia, niin miten sitä muokattiin osaksi sitä asumiskokonaisuutta siinä hankkeessa. Se oli kyllä todella kiinnostavaa. 

 

Ja siinäkin se digitalisaatio oli valtavan isossa roolissa. Joo, kyllä. Mites vielä sen verran, että jos joku innostui, että tämä on just mun juttu, niin onko meille vaikea päästä? 

 

Onko tämä ohjelma semmoinen, että täytyy pääntätä vuosi ennen kuin voi hakea? Tai onko tiukka seula? 

 

[Katri]  

Ei tarvitse pääntätä vuosia hakeakseen, vaan kannustan kyllä kaikkia, joilla on se tarvittava kahden vuoden kokemus sieltä työelämästä. Ja se pohjatutkinto siellä niin hakemaan, että ei sillä tavalla tarvitse valintakokeisiin esimerkiksi pääntätä mitään hurjan isoja opuksia. 

 

[Elisa]  

Niin, tuolla aiemmin jo lueteltiin näitä, että mitä tutkintoja tarvitsee. Mutta sitten ihan niin kuin kaikissa YANK-tutkinnoissa on se kahden vuoden työkokemusvaatimus sitten lisäksi. Minkälaisia työkokemuksia yleensä ihmisillä on, jotka tähän hakevat? 

 

[Katri]  

Tosi vaihtelevia, ei voi sanoa mitään yhtään. Meille on tullut sellaisia, joilla on se kaksi vuotta AMK-valmistumisesta aikaa. Ja sitten on sellaisia, jotka ovat olleet työelämässä vaikkapa jo 20 vuotta. 

 

[Elisa]  

Se vaihtelee tosi paljon. Joo, mutta tavallaan sitten kun se kaksi vuotta on täynnä, niin eikö näin, että se ei tavallaan määritä enää sitä, että onko sitä kokemusta kaksi vai kaksikymmentä vuotta. 

 

[Katri]  

Ei nimenomaan, ja siitä toisaalta tulee sitten se rikkauskin, että kun on sitten vähän tuoreemmin silmin nähnyt sitä, niin sitten on kiva vaihtaa niitä ajatuksia sellaisen kanssa, joka on tehnyt jo kauan. Ja sitten voi molemmat oppia toisilta aivan uudenlaisia näkökulmia ja asioita. 

 

[Elisa]  

Just näin. Ja sinähän et aivan yksin tätä koko ohjelmaa opeta. Onko sinulla minkälaisia asiantuntijoita kollegoina? 

 

[Katri]  

Meillä on tosi hyvä ja moniosaava joukko osallistuu tämän tutkinto-ohjelman opetukseen. Meillä on siis paljon lehtoreita tuolta meidän kampustalolta. Myös YAMK-yliopettajia osallistuu muun muassa. 

 

Dialogi on tosi vahvaa. Kaija Loppela vetää dialogiopetusta. 

 

[Elisa]  

Tosi osaava joukko. Aivan. Ja sittenhän siinä on jonkun verran myös valinnaisuutta siinä ohjelmassa, että sitten voi pois sieltä avoimesta amkista myös valita siihen tutkintoon sellaisia itseään erityisesti kiinnostavia lisäpalikoita. 

 

Kyllä, nimenomaan. Tämä on siis mahtavaa, miten monia mahdollisuuksia nykyään tämä YAMK-opiskelu tarjoaa.  

 

Kiitos tosi paljon, Katri. Kiitos. Ja toivottavasti siellä kuulijat innostuivat sukeltamaan lisää, vaikka tutustumaan meidän YAMK-ohjelmiin sieltä meidän verkkosivujen kautta tai sitten ihan suoraan ottamalla yhteyttä meihin. 

 

[Katri] 

Kiitoksia.