Etelä-Pohjanmaan uusi matkailustrategia on valmistunut

Punakeltainen piirroskuva matkailustrategian tiivistelmästä

Uusi matkailustrategia ”Vieraanvarainen Etelä-Pohjanmaa” ohjaa tulevien vuosien matkailun kehittämistä kohti kestävää ja hallittua kasvua maakunnassa. Strategia on laadittu vuosille 2020-2028 ja toimenpide-ehdotukset vuosille 2020-2025.

“Edellinen matkailustrategiakausi päättyi 2017, joten uudelle strategialle oli selvä tilaus. Matkailuala on myös kokenut suuria muutoksia, joten alun perin suunniteltu päivitystyö muuttui kokonaan uuden strategian laatimiseksi”, TKI-asiantuntijat Elina Järvinen ja Sanna Jyllilä SeAMKista kertovat

Yhdessä laadittu – yhdessä toteutettava

Matkailustrategiassa määritellään strategiset ja määrälliset tavoitteet, toimenpidekokonaisuudet ja niihin liittyvät toimenpide-ehdotukset. Myös vastuutahoja ja aikataulutusta on mietitty strategian toteuttamiseksi. Strategiassa määritellään myös eteläpohjalaisen matkailun visio, missio ja arvot. Strategiatyö kesti vuoden verran ja siihen osallistui laaja joukko maakunnan matkailutoimijoita. Eteläpohjalaisen matkailun kehittämisen kärjiksi nousivat maakunnan sisällä ja yli alueiden tapahtuva tavoitteellinen yhteistyö ja verkostojen kehittäminen. Myös palveluiden saavutettavuutta ja ostettavuutta on edistettävä hyödyntämällä digitalisaatiota tehokkaammin. Lisäksi matkailun kehittämisen tulee perustua tiedolla johtamiseen samoin kuin tuotekehityksen. Alueen päämarkkinana on kotimaiset matkailijat, mutta edellytyksiä kansainvälistymiselle luodaan jatkuvasti.

“Ilahduttavaa strategian laadinnassa oli eri matkailutoimijoiden positiivinen suhtautuminen prosessiin, mikä näkyi runsaana osallistumisena työpajoihin. Tämä osoitti myös sen, että asia koettiin tärkeäksi. Seuraavaksi on panostettava strategian jalkauttamiseen ja toteuttamiseen, mutta myös mahdollisiin päivitystarpeisiin koronakriisin aiheuttamien vaikutusten vuoksi”, Järvinen ja Jyllilä jatkavat.

Matkailustrategia toteutettiin Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Kumppanuusverkostot matkailuelinkeinon kasvun tukena -hankkeessa ja sen rahoitti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisen Maaseuturahastosta.

Matkailustrategiaan voi tutustua täällä.

Lisätietoja:

Elina Järvinen, p.  040 868 0610, elina.jarvinen@seamk.fi

Sanna Jyllilä, p. 040 830 0400, sanna.jyllila@seamk.fi