Tradenomista digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaksi

Henkilö nojaa seinään kädet puuskassa.

Seinäjoelle tulin opiskelemaan vuonna 2010. Suoritin tradenomin tutkinnon suuntautumisena markkinointi. Halusin oppia ymmärtämään talouden ja liiketoiminnan lainalaisuuksia.

Ennen SeAMKia kävin urheiluhierojakoulun Tampereella. Kotoisin olen Hyvinkäältä.

Esiintymistaito ja esitysten pito

Yksi asia, joka nousee mieleen yksittäisenä asiana, jossa opiskelujen aikana halusin kehittyä, oli esiintyminen. Jännitin esiintymistä ennen todella paljon.  Opintojen aikana pääsimme pitämään paljon erilaisia esityksiä luokan edessä niin yksin kuin ryhmissä, joten esiintyjänä kehityin todella paljon. Esiintymistaitoa onkin tarvittu työelämässä paljon.

Ihmiset, rento ilmapiiri ja tekemisen meininki

Aloitin opiskelut syksyllä 2010 ja valmistuin joulukuussa 2013. Tradenomin opintojen jälkeen suoritin myös kauppatieteen maisterin tutkinnon Vaasan yliopistossa. Tarkoitus oli opiskella Seinäjoella vain vuosi ja hakea sitten siirtoa Tampereelle, mutta se ajatus unohtui nopeasti, kun Seinäjoki paikkakuntana ja koulu tuntuivat omalta. Ehkä päätökseen vaikutti myös luokalta löytynyt tyttöystävä (nykyinen vaimo).

Seinäjoelta on hankala eritellä tiettyjä asioita, jotka jäivät mieleen, koska asun täällä edelleen. Taisi olla siis hyvä valinta tulla Seinäjoelle opiskelemaan ja jäädä tänne! Tänne tullessa kuitenkin huomio kiinnittyi hyvään tekemisen meininkiin, joka huokui niin yksittäisistä ihmisistä kuin koko kaupungistakin. Muistelen opiskeluaikoja hyvällä. Vaikka opiskelut hoidettiin kunnialla ja kohtalaisen hyvin arvosanoin, oli opiskelussani kuitenkin hyvä rentous läsnä. Kiireisessä työelämässä sitä aina välillä muistelee kaiholla opiskeluaikoja ja opiskelijoiden rentoa ilmapiiriä.

Opiskelussa parasta olivat ehdottomasti ihmiset, niin opiskelijat kuin opettajatkin. Koulussa oli aina hyvä ilmapiiri. Muistelenkin lämmöllä opiskelijakavereiden kanssa vietettyjä hyppytunteja kahvia juoden sekä erilaisia illanviettoja.

Opiskeluajan työt

Opiskeluaikoina työt rajoittuivat ainoastaan kesätöihin, koska jääkiekko vei talvisin kaiken ajan. Kahtena kesänä opiskeluiden aikana olin töissä kiinteistövälitysyrityksessä sekä yhtenä kesänä huonekaluliikkeessä.

Opiskelujen ansiosta ymmärsin jo kesätöissä liiketoiminnan asioita, joista oli hyötyä työtehtävissäni. Lisäksi asiakaspalvelu ja myynti olivat opiskeluissa vahvasti läsnä, joka oli töissäni päivittäistä arkea.

Muutosta ja jatkuvaa kehittämistä

Valmistumiseni jälkeen olen ollut töissä kolmessa eri yrityksessä: kahdessa Seinäjokisessa markkinointitoimistossa ja nyt digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana J. Rinta-Joupilla. J. Rinta-Jouppi on yksi Suomen suurimpia autoliikkeitä.

Haluan tulevaisuudessa kehittyä entistä paremmaksi kokonaisvaltaisen markkinoinnin ymmärtäjäksi ja tekijäksi. Lisäksi jatkuvasti muutoksessa oleva digitaalisen markkinoinnin toimintaympäristö vaatii, että itseään kehittää jatkuvasti ja opiskelee uutta.

Lisäksi ajoittain mielessäni pyörii yrittäjyys. Siinä houkuttelee tietynlainen vapauden ja vastuun yhdistelmä. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

SeAMK – Suomen paras AMK

Vaikea rajata ryhmää, kenelle en suosittelisi SeAMKia! SeAMK on yksi Suomen parhaista ammattikorkeakouluista ja Seinäjoki kehittyvä ja tapahtumarikas kaupunki, joten suosittelen ehdottomasti opintoja SeAMKissa.

Uusille opiskelijoille haluaisin sanoa, että nauttikaa opiskeluajasta! Sitä aikaa ei enää myöhemmin saa takaisin, joten ei kannata liikaa haikailla opiskeluiden päättymisen perään. Opiskelkaa tosissanne, mutta älkää ottako asioita liian vakavasti. Rento, mutta asiallinen ote opiskeluihin tuo parhaan tuloksen! Ja samalla viihdyt hyvin.


Matti Koski-Sipilä