Ruoka-alalta löytyi se oma juttu

Suurten ponnistusten jälkeen se oli lopulta siinä: ylioppilastodistus. Se tuntui silloin uskomattomalta saavutukselta, vaikka arvosanat olivat lähempänä A:ta kuin M:ää. Selkeää suuntaa tai kiinnostuksen kohdetta ei oikeastaan koskaan siihen mennessä ollut ollut. Lukioon hain, koska kaveritkin menivät sinne, eikä ammattikoulussa tuntunut olevan mitään minua kiinnostavaa. Valitettavasti suunnitelmat eivät varsinaisesti kirkastuneet lukiossa. Kotoa pois muuttamisen seurauksena töitä oli saatava ja rahaa oli pakko ruveta tienaamaan.

Autot vaihtuivat ruokaan

Muutaman vuoden tein postinjakelua pääkaupunkiseudulla, kunnes jollain verkkosivustolla törmäsin TTS:n järjestämään autonasentajan ammattitutkintoon. Autot olivat aina kiinnostaneet minua, joten hain ja pääsin opiskelemaan. Valitettavasti jo ensimmäisten kuukausien aikana kävi selväksi, ettei se tutkinto todellakaan ollut oma juttuni. En kuitenkaan luovuttanut vielä. Samassa paikassa koulutettiin automyyjiä, ja koska olin jaksanut sinnitellä tarpeeksi pitkään koulussa, pystyin vaihtamaan suoraan tähän automyyjän ammattitutkintoon tähtäävään koulutukseen. Puolitoista vuotta myöhemmin olin saanut tämän tutkinnon suoritettua ja työelämä kutsui.

Pääsin heti töihin liikkeeseen, jossa olin suorittanut opintoihin kuuluvan työharjoittelun. Tätä kesti vuoden, kunnes finanssikriisi ja omat motivaatio-ongelmat johtivat työpaikan menetykseen ja jouduin palamaan takaisin lähtöruutuun.

Erinäisten logistiikka-alan hommien yhteydessä silloinen työkaverini kertoi, että aikoi hakea Helsinki-Vantaan lentoasemalla järjestettävään oppisopimuskoulutukseen, joka tähtäisi ravintolakokin ammattitutkintoon. Olin jo pidempään miettinyt, että jokin uusi koulutus olisi saatava, että ei tarvitsisi lopunikää olla vain jossain sellaisessa työssä, jota voi kuka tahansa ilman mitään koulutusta tehdä.

Loppujen lopuksi työkaveri ei päässyt koulutukseen, mutta minä pääsin. Keittiötyö veti heti mukanaan ja puolitoista vuotta myöhemmin minulla oli työpaikka lentokentällä ja kokin paperit taskussa.

Jatko-opiskelut ainoa vaihtoehto

Kymmenen vuotta keittiötyötä eri paikoissa on selventänyt minulle asioita itse työstä, työyhteisöistä ja työnantajistakin. Muutama vuosi sitten minusta rupesi tuntumaan, että pelkästään työpaikkaa vaihtamalla en enää saa työstä irti sitä mitä haluaisin ja jatko-opiskelut olisivat ainoa vaihtoehto. Olin jo kertaalleen aiemmin hylännyt tämän vaihtoehdon, koska elämä oli tuonut mukanaan niin perheen kuin lainatkin, ja opiskelujen lisääminen tähän päälle tuntui lähes mahdottomalta.

Yksi asia, joka lopulta johti päätökseen hakea ammattikorkeakouluun, oli kaksi erilaista esihenkilöä vuoden aikana. Nämä kaksi eri henkilöä ja heidän tekemänsä päätökset liittyen työhön sekä viestintä ja kommunikointi esihenkilöasemassa, olivat ratkaisevia. Rupesin miettimään, mitä itse olisin eri tilanteissa tehnyt ja olisiko se ylipäätään ollut esihenkilöasemassa mahdollista.

Tehtyäni päätöksen opiskelupaikan hausta rupesin kartoittamaan vaihtoehtoja. Kävi ilmi, että melko tarkkoja kriteerejä täyttäviä restonomikoulutuksia ei ollut liikaa tarjolla. SEAMKin restonomikoulutus vaikutti täyttävän kriteerini lähes täydellisestä etänä suorittamisen mahdollisuudesta.

Opiskelu on aina ollut minulle haastavaa, ellei opiskeltava aihe ole todella kiinnostava. Tämä on myös yksi syy siihen, etten ole aiemmin yrittänyt päästä jatkokoulutukseen. Pääsykokeeseen ei ollut varsinaista aineistoa, joten valmistautumiseni oli ehkä hieman epämääräistä, enkä varsinaisesti mennyt suorittamaan koetta varmana läpipääsystä. Tässä vaiheessa kaduin, että olin kertonut asiasta kenellekään.

Olo oli uskomaton, kun viesti opiskelupaikasta tuli sähköpostiini. Tuntui, että lopulta olin näyttänyt niin itselleni kuin muillekin, että voin päästä elämässä eteenpäin myös työrintamalla.

Asioiden todellista ymmärtämistä ja omaksumista

Reilu vuosi opintoja on nyt takana ja opiskelu on ollut hyvin erilaista kuin olin kuvitellut. Jos opinnot aiemmin olivat ulkoa pänttäämistä ja opettelua, ei sellainen toimi enää lainkaan. Asiat pitää oikeasti ymmärtää ja omaksua. Myös itsenäinen opiskelu ja sopivan ajan löytäminen sille on toisaalta tuottanut odotettuja ajankäyttöongelmia.

Kurssit ovat olleet mielenkiintoisia, ja osa myös mukavalla tavalla käytännönläheisiä. Esimerkiksi Elintarvikehygienia- ja Ruokatuotantoprosessit-kursseista olen ottanut oppeja käyttöön töissä. Iso merkitys on myös asiansa osaavilla opettajilla, joiden ansiosta moni lähtökohtaisesti ehkä tylsempikin aihe on saatu tuotua kiinnostavasti esille.

Suurin hyöty, joka opiskeluista on jo tähän mennessä tullut, on kaiken kattava kokonaiskuvan muodostuminen. Se, että osaa katsoa asioita laajemmin, ja miten eri asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Ja mikä on oma roolini siinä.

Se, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, ei vielä ole täysin selvää. Ennen opintoja ajattelin tulevaisuutta ehkä vähän lyhytnäköisesti. Päätepiste ja tavoite oli lopulta tulla työpaikkani keittiöpäälliköksi. Nyt vaihtoehtojen määrä on aika lailla suurempi.

Viisi vuotta sitten alkanut ruokavaliomuutos kasvissyöntiin ja enenevissä määrin myös vegaanivaihtoehtoihin on saanut minut myös kiinnostumaan eri kasviproteiineista ja niiden tuotekehityksestä. Tuntuu, että siihen on trendi ja suuntaus maailmassa muutenkin ja haluaisin olla siinä mukana.

Ajatuksia opinnoista nyt

Ajattelen, että nuoruus olisi ainakin jossain määrin parempi aika hoitaa opiskelut loppuun vailla vastuuta muista kuin itsestä. Toisaalta silloin ei olisi kertynyt vielä kovin paljoa elämänkokemusta, eikä välttämättä itsetuntemustakaan. Opiskelua sinänsä voin kyllä suositella kaikille. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Vaivaa se kyllä vaatii ja loputonta itsekuria. Myöskään läheisten tukea ja mahdollistamista ei voi ylenkatsoa. Sitä ilman perheellisen henkilön olisi todella vaikea tällaista projektia toteuttaa.

Olli Juntunen
SEAMK restonomiopiskelija