Haaveena ruokamatkailun parissa työskentely

Olen Marjo Manner ja vaikutan tällä hetkellä Oulun suunnassa, mutta olen kotoisin Etelä-Lapista Posiolta. Minulla on jo useamman vuoden kokemus kauhan varressa, ja vuosi sitten tammikuussa 2021 toteutin pitkäaikaisen haaveeni lähteä lukemaan restonomiksi. Valitessani koulua minne hakisin, tutkin eri vaihtoehtoja monimuoto-opinnoille. Päädyin SeAMKiin, koska useampikin entinen työkaverini on valmistunut sieltä ja se vaikutti minulle parhaimmalta vaihtoehdolta.

Aiempia opintoja ennen SeAMKiin hakemista minulla ovat matkailupalvelujentuottaja, matkailun perustutkinto Rovaniemeltä (2004–2008)  sekä ravintolakokin näyttötutkinto (2010). Näiden lisäksi olen käynyt talouskoulun Rovaniemellä ja kaksi kautta Tunturin taidepaja- projektissa Pyhätunturilla vuosina 2002–2003.

Työharjoitteluita on kertynyt aiemmin muutamia perusopinnoista: matkailuopintojen ja ravintolakokin koulutuksista. SeAMKissa ei vielä ole ollut harjoitteluita. Teen restonomiopintojen aikana ainoastaan syventävät harjoittelut, koska muut harjoittelut on hyväksi luettu työkokemukseni perusteella.

Aiemmat perusopintojen harjoittelupaikat pyrin valitsemaan niin, että ne olivat mahdollisimman erilaisia paikkoja, jotta oppisi mahdollisimman paljon asioita. Keittiöopintojen harjoittelut tein  Lapland Hotelsin ravintola Sirkantähdessä Levillä, ravintola Oskarin Kellarissa Oulussa sekä Hotel Santa Clausin ravintola Gaissassa Rovaniemellä. Matkailun ohjelmapalvelujen opintojen harjoittelut suoritin  porotila Tatuka-palveluissa Raanujärvellä, Immelkartanossa Sirkassa sekä Rovaniemen taidemuseossa.

Töitä olen tehnyt kaikenlaisissa keittiöissä AC:stä suurtalouteen. Olen aikaisemmin tehnyt useamman vuoden vuokrafirmoilla keikkatöitä, jotta saisin mahdollisimman laajan käsityksen erilaisista keittiöistä. Olin esim. Staffpointin kautta kolme vuotta hotellissa aamupalavastaavan sijaisena sekä puolivuotta Äkäshotellilla sesonkikokkina.

Ruokamatkailussa yhdistyisi molemmat ammattini

Lähinnä sydäntäni ovat lounaskokkina oleminen, Lappi-carte ja ruokamatkailu.

Ruokamatkailu on aihe, josta haluaisin oppia lisää ja työskennellä sen parissa tulevaisuudessa. Ruokamatkailun kehittäminen olisi mielenkiintoista ja se yhdistäisi molemmat ammattini.

Tällä hetkellä olen töissä Oulun lentokentällä, mutta lomautettuna. Lomautuksen aikana aloitin siis opinnot, mutta olin myöskin kesän 2021 töissä Cafe Roosterissa. Joulun aikaan oma työpaikkani oli hetken auki, mutta uusien rajoitusten myötä lentokentän keittiöitä ei vielä ollut kannattavaa pitää auki. Päätin sitten tehdä paluun sinne mistä sain kipinäni kokin uralle eli palasin juurilleni ja tulin Leville Immelkartanon ravintola Riiheen testaamaan, vieläkö jaksaa painaa kiireisintä sesonkia.

Ruoka on minulle työn lisäksi harrastus ja elämäntapa. Aina on asioita, joita ei vielä osaa, mutta halu kehittää taitojaan tutkimalla ja opettelemalla vie aina eteenpäin.

SeAMKia suosittelen kaikille ravitsemuksesta ja ruoka-alan kehittämisestä kiinnostuneille tuleville alan tähdille.

Marjo Manner
restonomiopiskelija