Elämystapahtuma Ähtärin eläinpuiston Farmille

Joukko opiskelijoita vanhan ajan vaatteisiin pukeutuneina.
Elämystapahtuman suunnitellut ja toteuttanut opiskelijaryhmä. Kuva: Tiia Vuorinen

Me kolmannen vuoden restonomiopiskelijat suunnittelimme ja toteutimme elämystapahtuman Ähtärin eläinpuiston Farmille, 20 asiakkaalle. Teemaksi meille annettiin 1900-luvun alku. Tapahtuman tuli sisältää erilaista ohjelmaa ja ruokatarjoilu, jossa tarjottaisiin suomalaisia perinneruokia nykyajan twistillä.

Ideointi

Ensiksi lähdimme työstämään ideointia pienryhmissä. Ideoinnin jälkeen jokaisen ryhmän ideat esiteltiin toimeksiantajalle. Esille nousivat monissa ryhmissä pula-aika, mustapörssi, latotanssit ja salakapakat, jotka ovat myös kyseiseen aikakauteen sopivia teemoja. Esittelyjen jälkeen toimeksiantajan tuli valita paras idea, jonka he haluaisivat toteutettavan. Toimeksiantaja piti kaikista ideoista ja ehdotti, että yhdistelemme kaikkien ryhmien ideoita.

Pääsimme suunnitteluvaiheessa tutustumaan kohteeseemme, jossa meille näytettiin Farmin paikkoja. Tästä oli paljon hyötyä, koska saimme paremman käsityksen siitä, miltä tapahtumapaikka oikeasti näyttää ja miten eri tiloja voisi hyödyntää. Vierailun jälkeen palasimme koululle, jossa varsinainen ideointi jatkui ja lopullinen idea lähti muovautumaan.

Teeman valinta

Teemaksi muodostui ”Pula-ajasta vaurastumiseen”, jossa tarkoituksena oli saattaa asiakkaat aikamatkalle 1930-luvulta pahimmasta pula-ajasta vaurastumisen jälkeiseen aikaan. Tavoitteenamme oli, että vieraat kokisivat tulleensa vierailulle pieneen pula-aikaiseen kylään, jossa sattui ja tapahtui kylän persoonallisten asukkaiden kommelluksia ja arkisia askareita. Sitten jakauduimme kahteen eri ryhmään; tarjoilu- sekä ohjelma ja visuaalisuusryhmiin.

Elämystapahtuman ohjelman kulku

Elämystapahtuman ohjelma pyöri pääasiassa emännän ja muiden pihapiirissä asuvien elämän ympärillä. Tapahtuman alussa vieraat otettiin vastaan portilla ja kerrottiin, minkälaiseen paikkaan he ovat tulleet. Tämän jälkeen heidät ohjattiin mustaan pörssiin, jossa heille jaettiin säännöstelykortit eli menut. Säännöstelykorttien jaon yhteydessä he saivat silmäyksen mystisestä sepästä sekä keittiössä hääräävästä apulaisesta, joka haki kananmunia ruokaa varten.

Vanhan ajan säännöstelykortin näköinen ruokalista.

Asiakkaille jaettu säännöstelykortti, joka sisälsi menun. Kuva: Susanna Jaskari

 

Kesken kaiken kello soi ja vieraat kutsuttiin sisälle syömään. Vieraat eivät kuitenkaan kerenneet sisälle asti, kun he näkivät kolme näsäviisasta piikaa, jotka pesivät pyykkiä ja ihmettelivät, mitä vieraita pihaan saapuu. Ruokailun aikana sattui erilaisia kommelluksia ja sivunäytelmiä. Sivunäytelmissä häärivät kaikki piiat, seppä ja renki. Piiat ripustivat pyykkiä, kadottivat pässit, hajottivat pyykkinarun, kurkkivat ikkunoista ja ihmettelivät, kuinka emännällä on varaa ruokkia vieraita. Seppä yritti tulla tarjoamaan vieraille kahviin terästystä pula-ajan loppumisen kunniaksi, mutta yksi piioista oli ilmoittanut tästä nimismiehelle, joka saapui pidättämään sepän.

Kkai henkilö pesee käsipyykkiä ja yksi istuu tuolissa.

Yhdessä sivunäytelmässä piiat pesivät pyykkiä. Kuva: Anssi Nokelainen

Sepän pidätyksen jälkeen renki tulee hakemaan kahvia talon emännältä sekä urkkimaan vieraita, samalla hän pohdiskelee, missä seppä on. Emäntä vaivaantuu tästä ja käskee rengin lähteä ja tulemaan takaisin paremmalla ajalla. Tämän jälkeen asiakkaat syövät ruuan rauhassa loppuun, jonka jälkeen he käyvät uudestaan mustassa pörssissä, jossa heitä odottaa pienet muistamiset elämystapahtumasta.

Kauniisti katettu pöytä ja ruoka-annos.

Alkuruoaksi tarjottiin ohrattoa ja perunarieskaa sekä lisukkeena graavattua keltuaista ja rapeaa lehtikaalia.Kuva: Anssi Nokelainen

Tapahtuman jälkeen vierailta kerätty palaute osoitti tapahtuman onnistuneen yli odotusten. Vieraat olivat erittäin tyytyväisiä ja juttua riitti pitkään vielä tapahtuman jälkeenkin. Mikä tärkeintä, myös opiskelijat olivat erittäin tyytyväisiä tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.

Ryhmä ihmisiä istumassa ruokapöydissä vanhassa tuvassa.

Vieraat olivat erittäin tyytyväisiä ja juttua riitti pitkään vielä tapahtuman jälkeenkin. Kuva: Anssi Nokelainen

SeAMK restonomiopiskelijat, Resto19 -ryhmä