AKAT restokisoissa 2025

Emilia Mastokangas, Helka Lindholm, Suvi Huttunen ja Tera Ojala yhteiskuvassa lehtori Eliisa Ylisen kanssa.

Jokavuotiset Restokisat järjestettiin tänä vuonna Lahdessa 11.3.–13.3.–25. Restokisoissa Suomen restonomiopiskelijat ottavat mittaa toisistaan. Tämän vuoden pippuriseen joukkueeseen kuuluivat Emilia Mastokangas, Helka Lindholm, Suvi Huttunen ja Tera Ojala. Lahden restokisojen teemana oli urheilumatkailu ja vastuullisuus.

Kerrotaanpas hieman nimen valinnasta. Nimen päättäminen ei ollut helppoa, mutta teema oli selkeä jo aloittaessa. Halusimme jotain ”Etelä-Pohjalaasta”. Loppupeleissä mietimmekin paljon vaihtoehtojen Emännät, Eukot ja Akat välillä, joista AKAT valittiin sillä perusteella, että se on meilläpäin hyvä nimitys naiselle, mutta esimerkiksi Lahdessa sitä ei välttämättä kaikki suvaitse. Haluttiin siis aiheuttaa hieman pientä ”ristiriitaa” jo nimen avulla ja täten saada huomiota hieman erikoisella tiiminimen valinnalla.

Ennen kisoja tehtiin kaksi ennakkotehtävää. Ensimmäinen ennakkotehtävä oli joukkueen esittely, videon muodossa. Videossa näkyy vahvasti eteläpohjalaisuus murteen ja asujen
kautta. Toisena ennakkotehtävänä oli suunnitella urheilumatkailupaketti Lahteen.

Tiistaina 11.3 .2025 joukkue lähti matkaan mukanaan lehtori Eliisa Ylinen. Lahdessa majoitus tapahtui Sokos Hotels Seurahuoneella. Saapumispäivänä joukkueet ja kollegat osallistuivat Get Together -iltaan, jossa järjestäjätaho esittäytyi. Tämän lisäksi jokaisen joukkueen esittelyvideo ja ennakkotehtävä käytiin läpi. Jokainen joukkue sai oman host:in, jonka tehtävänä oli opastaa joukkuetta oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Get Together -ilta järjestettiin Kuja Street Food Lahden tiloissa.

Keskiviikkona aloitimme päivän Seurahuoneen herkullisella aamupalalla, jonka jälkeen siirryimme bussilla Lahden ammattikorkeakoululle (LAB) kuuntelemaan ensimmäisen kilpailutehtävän toimeksianto. Tehtävän toimeksiantajana toimi Salpausselän kisat. Tehtäväksemme tuli laatia vuoden 2026 Salpauselän kisojen yhteydessä järjestettäviin Frost Festille markkinointisuunnitelma. Palautuksen tuli sisältää valittuun somekanavaan tehty visuaalinen postaus vuoden 2026 kisoja varten sekä MindMapin muotoon tehty markkinointisuunnitelma aikatauluineen.

Siirryimme ideoimaan ja tekemään tehtävää ravintola Voittoon, joka sijaitsi Lahden urheilukeskuksessa. Söimme lounaan ravintola Voitossa, jonka jälkeen vierailimme hiihtomuseossa sekä Lahden hyppyritornissa, jossa  kipusimme näköalatasanteelle ihailemaan Lahden kaupungin maisemia. Kun saimme tehtävän palautettua annettuun määräaikaan mennessä, menimme purkamaan tehtävät Lahden koulutuskeskus Salpauksen tiloihin. Siellä myös ruokailimme opetusravintola Kulinaarissa. Loppu illasta meillä oli mahdollisuus mennä vielä pelaamaan lautapelejä, mutta meistä jokainen meni pitkän päivän jälkeen nukkumaan.

Torstaina alkoi toinen ja viimeinen kisapäivä. Aamu alkoi taas aamupalalla hotelli Seurahuoneessa. Toisen kisatehtävän toimeksiantoa ja oheistusta kokoonnuimme kuuntelemaan hotellin KARTANO tilassa klo 9.00. Tehtävän toimeksiantajana toimi Solo Sokos Hotel Seurahuone Lahti. Tehtävänä oli suunnitella tulevaisuuteen katsova ohjelmallinen teemapaketti Restokisojen teema huomioiden kahdelle hengelle. Paketin tuli sijoittua Seurahuoneen Loft Houseen ja sisältää ruokailun ja mahdollisia lisäpalveluja tai lisämyyntiä. Tehtävästä tuli palauttaa raportti sekä suunnitella kolmen minuutin live sales pitch, joka kohdennettiin mahdolliselle asiakkaalle ja lisäksi täytyi luoda myyntipuheen tueksi posteri paketille. Tehtävän palautus oli klo 11.30, eli aikaa oli se reilu kaksi tuntia. Tehtävän tekoon käytimme kaiken käytettävissä olevan ajan.

Kun tehtävät oli palautettu, oli vuorossa lounas. Torstaina lounasta söimme ravintola Walimossa. Lounaan jälkeen palasimme takaisin hotellille, ja ehdimme vielä vähän hioa meidän toisen tehtävän esitystämme. Toisen tehtävän esityksiä kokoonnuttiin kuulemaan Kuja Street Food Lahden tiloihin.

Kaikkien esitysten läpikäynnin jälkeen oli eri aktiviteettien aika. Kisaajat ja hostit lähtivät käymään Ant Brew panimo & pubissa. Kisoissa mukana olleet opettajat ja muut kollegat vierailivat Teerenpeli panimo & tislaamossa. Ant Brew:ssä oli pieni olut maistelu, jonka yhteydessä leikkimielinen kilpailu. Kilpailu oli tasaväkinen ja ykkössija jakautuikin neljän joukkueen kesken. Vierailun jälkeen palattiin hotellille ja oli aika valmistautua illan gaalaan.

Restokisat huipentuivat illalla Seurahuoneella järjestettyyn gaalaan. Gaalassa saatiin nauttia kolmen ruokalajin illallisesta viinitarjoiluiden kera. Gaalassa palkittiin kaikkien tehtävien parhaat suoritukset, jaettiin suunnannäyttäjä palkinto, sekä koko kisan kolme parasta joukkuetta. Gaalassa oli myös yllätysesiintyjänä Brädi.

Restokisojen 2025 voittajaksi selviytyi Laurea Harmony Laurean amk:sta, toiseksi sijoittui Xammatinaiset Xamkista ja kolmannaksi Savon Säteet Savonia amk:sta. Illan päätti restokisojen jatkot Armaksessa. Perjantaina suunnattiin viimeiselle herkkuaamiaiselle ja kävelimme junalle, jolla matkamme alkoi kohti Seinäjokea.

Voittoa ei tullut siis tällä kertaa meille, mutta kivaa oli. Olemme nyt kokemuksen rikkaampia ja jokainen meistä lähtisi ehdottomasti uudestaan restokisoihin kisaamaan! HEIKÄÄ NY!

Restonomiopiskelijat, SeAMK
Emilia Mastokangas, Helka Lindholm, Suvi Huttunen ja Tera Ojala