Agrologi (ylempi AMK) -tutkinnolla lisää kannattavuutta omalle maitotilayritykselle

Henkilö seisoo työhaalarit yllään navetassa.
Erno Kivijärvi on suorittanut sekä agrologin AMK-tutkinnon että ylemmän AMK-tutkinnon SeAMKissa.

Olen Erno Kivijärvi, 36-vuotias maitotilayrittäjä Keski-Pohjanmaalta Perhosta. Olemme toimineet vaimoni kanssa vastaavina maitotilayrittäjinä vuodesta 2014, kun teimme tilakaupat kotitilastani sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Aikaisemmin yritystoimintaa hoidettiin yhtymämuodossa. Olen suorittanut agrologi (amk) -tutkinnon SeAMKissa vuonna 2010. Sitä ennen olen suorittanut maatalousalan perustutkinnon ja lukion yhdistelmätutkintona Perhossa vuonna 2005.

Joulukuussa 2021 valmistuin tutkintoon agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen. Tutkinnon suoritin jälleen SeaMKissa. Tutkinto oli looginen jatkumo edelliselle tutkinnolle, koska se syvensi johtamistaitojani ja auttoi kehittämään maitotilayritystäni. Opiskelun aloitin syksyllä 2018. Opiskelut ”venyivät” hiukan, koska työkiireet ja opiskelun ohessa alkaneet maitotilayrityksen kehittämistoimet veivät paljon aikaa.

Kehittämistehtävistä ja opinnäytetyöstä tukea omaan kehittymiseen

Parasta opiskeluissa oli se, kun sain lisää hyödyllistä tietoa ja kehityin maitotilayrittäjänä. Muiden ryhmässäni olleiden, maatalousalan eri sektoreilla työskentelevien ihmisten kanssa keskustelu oli antoisaa. Yhteiset lähijaksoilla tehdyt ryhmätyöt olivat haasteellisia mutta kehittäviä. Erityisen hyödyllisenä koin parityönä tehdyn opinnäytetyön koskien kokonaisvaltaista johtamista. Tutkinnon aikana tehdyt kehittämistehtävät sekä opinnäytetyö tukivat suoraan kehittymistäni työelämässä, koska ne kohdistuivat omaan maitotilayritykseeni. Näin sain parannettua maitotilayritykseni kannattavuutta ja työn tekemisestä tuli mielekkäämpää vapaa-ajan lisääntyessä. Tutkinto toimi ajatustason herätyksenä siinä, että asioita voi tehdä toisin ja että vanhoihin tapoihin ei kannata tyytyä.

Opiskelu ylempään AMK-tutkintoon johti kehittämistoimiin, joita aloitettiin jo opintojen aikana viemään käytäntöön. Nyt valmistuttuani jatkan maitotilayritykseni kehittämistä saamieni oppien mukaisesti.

Suorittamaani tutkintoa suosittelen kaikille maitotilayrittäjille, jotka haluavat päivittää näkemystään ja kehittyä työssään. Yleisesti ottaen SeAMKin tilat koin viihtyisinä ja sijainti oli sopiva. Terveisinä uusille opiskelijoille edelleen useasti toistettu kehote: Aloittakaa ajoissa opinnäytetyön työstäminen!

Erno Kivijärvi
SeAMK alumni
maitotilayrittäjä